Juontajat

Ville Tolppanen

Moro! Jos kaipaat epämääräisiä pohdiskeluja elävästä elämästä, tai miksei myös vähemmän elävästä, olen juuri sinun juontajasi! Välillä saatan höpöttää juttujani monenkin korvan ohi ja puheeni voi olla sekavaa kuin pääskysellä juhannuksena, mutta ainakin tulee olemaan hauskaa jos ei muuta. Onneksi Heikki pitää minua edes jonkinlaisessa kontrollissa, niin pysytään hyvän maun rajoilla. Mietintämyssyt päähän ja aivosolut sahuamaan!



Jenna Rissanen

Olen Jenna, letkeä ja luonnonmukainen kasvis. Minut löytää usein monen värisestä maastokuosista sekä nahka asusteiden alta. Etsin luotettavaa ja vakituista kuuntelijaa, joka arvostaa aivojeni sopukoissa muhivia ajatuksia tunnin ajan joka toinen viikko. Myös yhden illan jutut kelpaavat jos olet asiasta epävarma. You take the red pill - you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes. Ready?

Juonnan ufo-kolleegani Sannin kanssa ohjelmaa Lähikaupasta Ulkoavaruuteen, jossa vaihtuvat viikoittain teemat Scifistä Westerniin ja kaikkea siltä väliltä. Soitamme asiaan kuuluvaa musiikkia, keskustelua syntyy niin leffoista kuin muustakin teeman mukaisesta sisällöstä aiheen mukaan.



Sanni Juvonen

Heips. Olen Sanni, päätoimisesti urbaani cowboy ja satunnainen pikkuninja, tuttavat voivat kuvailla minua myös termillä kaiken pahan alku ja juuri. Yleensä olen positiivinen, hysteerinen ja hieman sekopäinen viattomuuden perikuva. Mielikuvitusta tai omaa tahtoa minulla ei ole, sillä lahjoitin (vahingossa) kaikki aivosoluni pois. Kaiken muun pahan lisäksi minut on orjuutettu vastaamaan näiden sivujen teknisestä tuotannosta.

Juonnan Jennan kanssa ohjelmaa Lähikaupasta Ulkoavaruuteen ja puheenaiheita riittää juustosta kuuhun. Ainakin silloin kun puhuminen onnistuu, sillä joskus minulla on niin hauskaa itseni kanssa että sanaakaan ei saa sanottua. Kuunteleminen sallittu omalla vastuulla.



Heikki Korhonen

Minulle sanottiin kaksi viikkoa sitten että tee jonkinmoinen esittely itsestäsi ja nyt myöhässä hätäpäissäni kirjoitan tätä esittelyä samalla kun rakas tuottajamme/pomomme Teemu huutaa ja valittaa. Todennäköisesti tulen joka kerta myöhässä töihin ja ihana juontaja ystäväni Ville panikoi että millon se &%”%& hippi tulee tänne. Mutta nyt asiaan. Olen Heikki ja juonna äskettäin mainitun slayer fanin kanssa mietintämyssyjä. Minulta saa odottaa mitä erikoisempia ja härskeimpiä ideoita jotka menevät hyvän maun rajoilla. Turha minua on ymmärtää kun itsekkään en tajua mitä selittelen. Pidän eläimistä ja heppatytöt on parhaita. Keräilen myös vanhoja pelejä ja pelikonsoleita eli älkää mainitko mitään peleihin liittyvää ellette halua että selittelen tunteja kuinka hieno ja seksikäs super mario on. Minulla on myös maailman paras äiti vaikkei se kuuntele hyvää musiikkia. Mainitsinko jo että heppatytöt on kivoja?



Oscar Bookey

Olen Oscar, 18 vuotias suomi/englanti/espanja kielinen juontaja. Tykkään urheilusta ja musiikista, lempi musiikki on Hip-Hop/Rap mutta kyllä kuutelen ja tykkään vähän kaikkia. Olen kiinnostanut radioon koska ensimäinen kerta kun olin niin oli tosi kivaa. Minua kuunnellessani voit odotttaa kivoja hetkejä ja hyvä musiikkia!













Milla Koponen

Hei, olen Milla. Opiskelen Outokummussa kansainvälistä radio- ja TV-työtä. Olen kiinnostunut radiosta, koska olen tunnetusti kiinnostunut kaikesta elävästä ja elottomasta ja haluan aina uusia kokemuksia elämääni. Olen persoonaltani yleensä iloinen ja ylienerginen. Tykkään hevimusiikista, hyvästä seurasta ja silmät kyynelehtien nauramisesta (mitä teen usein.) Minua kuunnellessaan voi odottaa ahkeraa kommentointia sekä nauruni kuulemista.



Oona Ylönen

Hellou! Olen Oona, 16-vuotias radio- ja TV-työn opiskelija. Opiskelen Outokummussa ammattikoulun puolella, mutta myös teen samalla lukio-opintoja. Nykyään sitä taidetaan kutsua nimellä yhdistelmätutkinto. Asun pikkukylä pahasessa nimeltään Onttola, joka sijaitsee Joensuun keskustan lähistöllä (vai lasketaanko kuuden kilometrin säteellä olevat paikat lähialueeksi?) Joka tapauksessa…

Sosiaalinen, puhelias, hullu, hassu, hyvällä tavalla outo, siinä joitakin sanoja joilla minua on kuvailtu. Itse voin nuo kaikki allekirjoittaa todeksi! Lisäksi olen musikaalinen (ainakin niin luulen), koska soitan pianoa, kitaraa ja laulan. Laulu on edellä mainituista se ‘päälaji’. Suutaan soittava radiojuontaja, senhän pitäisi olla vaan hyvä asia?

Juontajana pyrin tottakai olemaan rento ja hauska. Harmillisesti hauskuuteni perustuu ilmeisiini ja osittain ääniin (näin ainakin minun on annettu ymmärtää), joten en ole aivan varma miten se välittyy kuulijalle. Silti, aina kannattaa yrittää! Ja ainahan sitä tekemisen ohella oppii lisää, right? ;)

Musiikillisesti mottoni olisi: ’Soitan mitä tahdon’. En oikeasti pidä radioiden kaupallisuudesta, mutta toisaalta ymmärrän sen. Business is business. Mutta tyylisuunnallisesti musiikkimakuni rajoittuu suurimmalta osin rokkiin, varsinkin 80-luvun meininkeihin (glam, hair metal, hard rock jne). Kuuntelen siis juuri sitä musiikkia missä miehet näyttävät naisilta ja osittain kuulostavatkin siltä, hehe! Yritän silti aina kuunnella kaikenlaista musiikkia ilman ennakkoluuloja. Se on sitten täysin eri asia pidänkö siitä vai en.. :D



Niina Lappalainen

Moi! Oon rento ja rempsee nuori nainen. Nimeni on Niina Lappalainen ja minua voitte kuulla Radio Kuparin uutisissa ja ajankohtaisissa lähetyksissä, ainakin näin aluksi. Saa nähdä mitä sitten tulevaisuus tuo tullessaan.

Olen 17-vuotias ylisosiaalinen ihminen isolla Y:llä! Opiskelen Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummussa radio- ja tv-työtä. Toiveammattini on olla radiojuontaja sitten kun ”kasvan isoksi.” Minua voitte siis kuulla ajankohtaislähetyksissä ja uutisissa, sen lisäksi hääräilen toimituksen puolella.

Pysykää kuulolla!



Cia Widing

Isona minä hohdan pimeässä.
Vaikkakin!
Tähän mennessä olen saavuttanut vain Kyborgiuden.

OHO! Tää lähti irti/hajos/tähän kaatui nyt kyllä jotain...

!HÖM!

...nyt katosi kuva, toivottavasti kohta menee äänikin...

PS. Todennäköisesti tavoitat minut kaikkialta missä ei ole varvassukkia.



Anni Hirvonen

Aye! Oletko kyllästynyt arkeesi? Ovatko iltapäiväsi täynnä yksinäisyyttä? Valuuko elämäsi hukkaan? Tuntuuko sinusta siltä, että sinulta puuttuu jotain? Jos vastasit kyllä edes yhteen edellisistä kysymyksistä, luet oikeaa ilmoitusta! Radio Kuparin aalloilla voit näet kuunnella Annia ja kaikki huolesi ovat poissa - ainakin hetkeksi!

Anni on luotettava ja luonnollinen valinta sinulle joka olet kyllästynyt jo niihin muihin radiopersooniin. Hän tarjoaa sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden irtautua arjen tylsyyksistä ja uppoutua musiikin ja erikoisten höpötysten pariin kuullostaen aidolta kaikkine pikku mokineen. Tuotteemme on ainut laatuaan ja suunniteltu juuri sinua varten! Ulkokuori on suunniteltu muistuttamaan aivan oikeaa radiopersoonaa ja sen lisäksi sisään asennettu "persoonallisuus" -toiminto mahdollistaa erilaiset mielialat milloin minkäkin päivän mukaan. Joten virittäydy Radio Kuparin taajuuksille mm. Rökkenrölli ohjelman parissa ja anna Annin hoitaa loput!



Ville Kolehmainen

Olen musiikin, kirjallisuuden ja kaikenlaisen oudon ja kummaksutun ystävä. Soitan bassoa ja kitaraa, ja toivottavasti joskus radiossa tullaan kuulemaan jotain säveltämääni, eli silloin kun minulla on pokkaa jotakin omaa radioon laittaa. Olen myös suhteellisen suorapuheinen, ja lauon kommentit rehellisesti, joskus hieman mustalla huumorilla, eli kun olen radiossa ja minulla on mielipide jostakin, se tulee aina rehellisellä mielipiteellä ja suoraan ilman kiertelyjä tottakai. Jos sitten taas kysytään miksi haluan olla radiossa, niin siellä saan ääneni ja mielipiteeni, kantani kuuluviin. Sillä onhan media parasta mahdollista kansankiihotusta ja manipulointia, ja kaiken lisäksi vielä lallista joten mikäpäs siinä. Mutta en tietenkään loukkaa ketään suorapuheisuudellani, yritän myös mahdollisimman huumorilla puhua asioista, sillä ei kukaan halua kuunella radiota, jossa vain ollaan niin ”aikuisesti” vakavasti puhutaan maailmanmenosta. Että sananvapaus ja silleen, anarkiaa anarkiaa.



Sami Pehkonen

olen mies joka antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa. teen parhaani ja katson miten pitkälle se riittää.

tummaa ja seksikästä ääntäni on ilo kuunnella. minut tavoittaa satunnaisesti Rökkenrölli never diesistä.

kuuntelijoiltani vaadin vain isoja korvia ja pieniä aivoja. minua kuunnellessasi alat ymmärtää elämää paremmin koska

olen useammin oikeassa kuin muut. yhdessä voimme lillua rakkauden radioaalloilla. korviesi kautta pääsen aivoihisi ja minä pidän aivoista.



Hanna Pehkonen

Terveys. Minä olen Hanna. Esittelen teille maailmaa sisältä ja ulkoa. Eli Henkilökohtaisesti.











Muu henkilöstö

Teemu Seppänen (tuottaja)

Tere ! Olen Teemu Seppänen, tässä radiossa kaiken pahan alku ja loppu. Toimin siis tuottajana Radio Kuparilla. Minun tehtäväni keskittyvät radio studion toiselle puolelle, jossa käskyttelen ja ohjailen radiomme kokonaisuutta. Usein "pomoja" pidetään ärsyttävinä nipottajina ja niitähän ne ovatkin ! ;) On suorastaan taitolaji olla pomottavs mäkättäjä ja samaa aikaa rento ja mukava tyyppi töissä. Ehkä sellainen taito minullekin treenautuu joskus, jollei vielä ole.

Välillä saatan eksyä myös studion puolelle ääneen. Radio Kuparin tuottamisen lisäksi juonnan Oi fm:n viihdeohjelma Hälyttämöä, joka kuuluu myös Kuparillamme.

Päätehtäväni kuitenkin on tehdä Radio Kuparista Nettiradion Sinun makuusi, mutta sen toteuttamiseen kaipailen palautetta myös itse kuuntelijoilta. Palaute on siis enemmän kuin tervetullutta tähän suuntaan ! :) Kuulemisiin !



Soile Timonen (markkinointi)

Radion suuri ystävä pienestä asti, jolloin radio soikin yötä päivää. Olen juontanut Hälyttämö nimistä ohjelmaa radio Oi fm:lle Joensuuhun, ja toiveissa olisi kyseisessä ohjelmassa vielä piipahtaa kunhan opiskelun ohella tehtävät työt antavat periksi. Nyt pyörin Radio Kuparin rattaissa mukana markkinointivastaavana. Tulkaahan siis kuulolle Radio Kuparin uudistuneeseen maailmaan!











Piia Perttilahti (musiikkipäällikkö)

Vahingossa radiomaailmaan eksynyt persoona, jonka vastuualueeksi annettiin musiikki. Näin ollen juonnan myös Uuden musiikin tuntia joka toinen viikko. Oma musiikkimakuni on laaja, mutta Placebo ja Radiohead ansaitsevat erityismaininnan tästä joukosta. Music on, world off? Yeah. Riitasointuja, epävirettä? Niitäkin, mutta ehkäpä olen se etsimäsi arjen sankari.. ;)

 

Copyright © 2011 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Outokumpu. Webdesign by Free CSS Templates modified by Sanni Juvonen.